Hyvä lisää hyvää

Täällä aamut alkaa aikaisin. Naapuritontilla on kalatori, jossa alkaa kuhinaa kuudelta. Samaan aikaan naapurin rouva alkaa huutamaan tuoreimpia kuulumisiaan kännykkäänsä terassilla ja pikkuinen vaatii aamupalaansa herättyään. Tää on siis todellakin mun maa! Ja melkein Petrinkin. Nyt oltiin polkupyörien selässä jo kahdeksan jälkeen.

Tällä kertaa pyöräiltiikin vähän pidempi lenkki, taisi tulla parikymmentä kilometriä mukavilla vaihteettomilla mummopyörillä. Jarrujakin oli tällä kertaa molemmilla sekä etu- että takapyöriin. Kartasta katsottiin lenkki paikallisasutuksen ja riisipetojen läpi vanhaan kaupunkiin, jossa pidettin juomatauko. Tällä kertaa oli ravintolassa sähkötkin ja Petri sai banaanilassinsa. Vanhan kaupungin pit stopin jälkeen kierreltiin vielä summamutikassa muutamalla saarella.

Puolen päivän aikaan tultiin hotellille ja hetkeksi altaalle. Ihan kuin uima-allas olisi jotenkin kasvanut kokoa eikä ollut enää ihan postimerkki vaikka pieni onkin. Päättelin sen johtuvan siitä, että keskityn positiiviseen. Etenkin lomalla. Voisi tästäkin hotellista sanoa, että parhaat päivänsä nähnyt, terassin laatat irtosi kun hiukan kolautin rantasandaalilla, hiekkaa kulkeutuu huoneeseen kilotolkulla kengissä kun nurmikko on huonossa kunnossa ja koko hotellilla on yhteensä 10 aurinkotuolia, altaasta tai rannasta nyt puhumattakaan. Mutta ne on kuitenkin pikkujuttuja, jotka hetken päästä ovat vain hauskoja sattumuksia. Täällä on niin paljon enemmän kaikkea ihanaa päällimmäisenä upea omalta terassilta avautuva jokimaisema, ohi lipuvat kalastusveneet, vanha kaupunki, pyöräily, ihanaa ruokaa ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Ja aurinko. Tosin kohta ennusteen mukaan jo sade, mutta ei nyt senkään anneta masentaa.

Lounaalle pyöräiltiin Tripadvisorin kehumaan Nhu Bau ravintolaan. Hotellin pyöränvuokraaja kyllästyy meihin varmaan ihan justiinsa, kun jo toistamiseen taidettiin herätää se siestalta. Mereneläviä syötiin taas kerran, koska ne on täällä ihan huippuhyviä. Hintaa tuli parin oluen kera alle 10€. Ravintolan tarjoilijalla oli eri maalaisten ruokailijoiden piirtämä Euroopan kartta, johon sain kunnian lisätä Suomen. Puolan yläpuolella oli vielä tilaa. Tarjoilija ihmetteli ääneen miten jossain maassa voi olla vaan 5 miljoona asukasta. Samoin ihmetteli sitä, että miten kukaan vapaaehtoisesti pyöräilee, kun mopo on niin kätevä.

Illansuussa oli tuttuun tapaan treffit Annikan ja Kimmon kanssa. Otettiin perinne-GT:t kotikylällä ja lähdettiin TA:n suosittelemaan Riverside Garden ravintolaan. Kartan merkki ei osunut aivan kohdalleen, koska kävelymatkaa tuli pari kilometriä puolen kilometrin sijaan. Ruoka oli hyvää, mutta palvelu ihan extra hidasta. Mun ruokani (paistettuja nuudeleita ravuilla) tuli vasta, kun kaikki muut olivat syöneet. Mikähän siinä kesti? Kuvassa Annikan ja Kimmon annos, NAM!

Petri päätti, että lähtee sunnuntaina AM:n retkelle Hueen, keisarilliseen kaupunkiin. Itse aion passata tuon mm. 2 x 4 tunnin bussissa istumisen vuoksi. Oon niin iso tyttö, että varmaan pärjään. Oikeesti täällä on tosi turvallisen oloista. Voisin hyvin kuvitella reissaavani täällä yksinkin reppu selässä.

Nyt kello on täällä vähän yli kymmenen ja ihmettelemme hotellihuoneen rauhaa. Missä kaikki on? Lähtikö kaikki naapurit kerralla koteihinsa? Missä laps? Missä kuorsaaja? Täällä on melkein kuin huopahattutehtaaassa. Ei kohden koskaan.