Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Sääennusteen mukaan tänään satoi. Mutta Pekka Pouta oli onneksi kesäterässä, sillä yhtään pisaraa sadetta ei saatu. Tosin osan päivää oli pilvistä ja välillä tummiakin pilviä kerääntyi taivaalle, mutta koska me otettiin taas polkupyörät, niin suunnattiin sinne missä taivaanranta oli kirkkainta. Löydettiin taas uusia pyöräreittejä ja nähtiin paikallisten arkielämää.

Vanhassa kaupungissa käytiin kahvilla pikku kahvilassa, jossa koin taas mieleenjäävän vessareissun: läpi ravintolan, läpi keittiön, portaat ylös makuuhuoneeseen ja siitä aulaan. Aulassa oli kolmea lajia lattiapäällystettä, hammasharjat kodikkaasti lavuaarin vieressä sekä vessan ovessa nyrkin mentävä aukko. Siistiä oli kuin 5 tähden hotellissa.

Ravintolan eteen tuli vanha mummo myymään jotakin koristaan. Mummon sateenvarjoviritelmä kiinnitti huomioin. Mummo myi jotain kopastaan ja ennen kuin jatkoi maktkaansa, niin mitäpä tapahtui? Alkoi mäkitorppa soimaan ja mummo tempaisi kännykän korvalleen ja puhua papatti hetken aikaa. Sama ilmiö kaikkialla, myös täällä. Aivan kuten nuorten kokoontumisissa. Monta tyyppiä istuu baarin pöydän ääressä, ei puhua pukahda, vaan kaikki räplää puhelimiaan.

Lounaalla käytiin taas kotikadulla ja tilattiin listan ukopuolelta isoja rapuja "in tamarind sauce". Lautaselle mahtui vain 4 rapua. Tarjoilija nimittikin niitä nimellä "mini-lobster". Nuppu: olisit tykänny.

Illaksi oli sovittu Danangin reissu, jonka kohokohta olisi lohikäärme-sillan lohikäärmeen syöksemä tuli ja vesi. Hoi Anin linja-autoasemalla hypättiin paikallisbussiin. Ja  heti yrittivät turistia jymäyttää. Bussissa oli hinnastossa 4 eri hintaa, joista halvin 6000 dong, kallein 17000. Rahastaja sanoi pokkana, että 50000! Selitti vielä, että ne kaikki 4 eri hintaa lasketaan yhteen. Mutta ei meitä niin vaan vedätetä. Olin lukenut varoituksia netistä ja Annika kuullut asiasta oppaalta, joten kylmän viileästi Kimmo totesi, että me mennään sitten ulos bussista. Ja kyllä ääni vahtui kellossa. Rahastaja ja apupoika naureskelivat keskenään ja 17000 (= 0,70€) kelpasikin yhtäkkiä mainiosti.

Täällä siis on yhdessä bussissa todella kolme työntekijää: kuski, rahastaja ja apupoika. Apupoika keikkuu keskiovella (ovet siis pidetään auki koko ajon ajan), näyttää takaatuleville kädellään viittilöimällä mihin pysähdytään, nappaa kyytiin tulevien reput ja kassit ja tuuppaa selästä vauhdilla bussiin. Ja bussissa kuljetetaan ihmisten lisäksi todella aivan mitä vaan: harjateräksestä mausteiden kautta isoihin pahvilaatikoihin. Yksi valtava ammeen kokoinen metallihäkkyrä joudutttiin kyllä jättämään pysäkille, kun ei mahtunut ovista sisään. Väkeä otettiin sisään.... riittävästi. Bussissa meillä oli tosi hauskaa ja taisimme ainoina länsimaisina tuoda hauskuutta myös paikallisille.

Kimmo paikallisoppaana johdatti meidät jäämään Danangissa bussista oikealla pysäkillä lähellä dragon bridgeä. Ensin etsittiin baaria, jota ei meinannut löytyä mistään - pelkkiä kahviloita. Sitten etsitiin ruokapaikkaa, jota ei meinannut löytyä mistään - nyt taas löytyi pelkkiä baareja. Päädyttiin poikkeuksellisesti italo-tarjontaan ruuan suhteen eli pizzaa ja pastaa. Yllättivät positiivisesti. Sen sijaan baarin lattialla vilistänyt torakka yllätti muuten vaan.

Yhdeksän aikaan alkoi sillan lohikäärme syöksemään tulta! Muutamia isoja tulisuihkuja tuli ensin, sitten päälle valtavat määrät vettä. Koko silta ja ympäristö oli upasti valaistu. Koko juttu ei kestänyt kovin montaa hetkeä ja kuvista tuli huonoja. Onneksi väriä oli muissakin silloissa, niin saatiin yksi öinen kuva tähänkin blogiin.

Näytöksen jälkeen napattiin taksi takaisin hotelleille. Koska paikallisbussien kulkemisesta illalla ei ollut tarkkaa tietoa, niin ajateltiin varmistaa, että Petri ehtii aamuksi klo 7.25 retkibussiin. Matkaa oli reilut 30 kilometriä. Kuski oli hyvä, mutta taksi kuin jääkaappi. Mikä ihme villitys tuo ääretön kylmentäminen on?

Ja ollaan muuten saatu uusi lapsiperhe naapuriin. Keuhkot on kunnossa pikkusilla ja volyymit kohdallaan. Myös äidillä. Taisi reissuväsymys purkautua kerralla kaikilta.

Veneilyä, shoppailua ja intialaista ruokaa

Aamu alkoi ihmeellisen rauhallisesti, kun naapurihuone oli tyhjillään. Tänään kyllä yläkertaan muutti kuuden hengen porukka, joka pitää meteliä senkin edestä... Mutta rauha siis maassa hypättiin pyörien selkään ja suunnattiin vanhaan kaupunkiin. Hotellin polkupyöristä ollaan tehty jo empiirinen tutkimus, että numero 10 on paras ja numeroa 19 ei kannata ottaa. Polkimet vääntyneet ja kapassa löysää. Petri on kyllä korjannut jo muutaman pyörän jarrut. Muutenkin Petri alkaa muistuttaa isääni, joka aina lomallaan korjaa hotellihuoneessa kaikki vuotavasta vessanpytystä hanan tiivisteisiin. Petri on pessyt jo suihkuverhon, kun se haisi ummehtuneelle.

Vanhan kaupungin satamasta otettiin tunnin venereissu hintaan 8€. Veneeseen olisi mahtunut parikymmentä muuta meidän lisäksi, mutta saatiin ihan privaattiristeily. Vene puksutti lähisaarien ympäri ja matkalla näki mukavasti maisemia ja paikallista elämänmenoa. Rentouttavaa.

Poikettiin ristelyn jälkeen myös kauppahallissa ja ympärillä olevilla markkinoilla, lähinnä kuvaamassa. Mutta sen verran innostuttiin shoppailemaankin, että Petri osti itselleen vyön. Kuten jokaiselta ulkomaanreissultaan. Ja minäkin ostin jotain itselleni. Ihan oikeesti siis! Rantarätin, kuten jokaiselta etelän reissulta. Tämä oli tosin vähän sivistyneempi versio. Ihanan vilpoisa. Pesukonetta ei kannata kyllä ajatella, tuskin tulee elävänä rummusta takaisin.

Syömässä käytiin samassa paikassa kuin ensimmäisenä päivänä eli hotellin lähellä Bao Hanissa. Neljän tunnin pyöräily- ja kävelyreissun jälkeen oli jo nälkäkin. Saatiin aivan loistavat ruuat! Katkarapuja eri kastikkeilla. Ja jälkiruuaksi talo tarjosi hedelmiä - mangoa ja banaania. Ehkä siksi, että houkuttelin pari englantialaista turistia syömään kehumalla vuolaasti ruokaa. Jos ei kehunut, niin talo tarjosi vain mangoa. Nähtiin naapuripöydästä.

Yllätin itseni menemällä jalkahierontaan hotellein vieressä olevaan spaahan. Joka reissulla olen menossa, mutta aina jää meinaamiseksi. Nyt menin ihan oikeasti. Ihanan rentouttavalla 45 min hieronnalla oli hintaa 6€. Ehkä täytyy mennä toisenkin kerran.

Illalla lähdettiin vanhaan kaupunkiin syömään Annikan ja Kimmon kanssa. Haastetta oli kyytiin pääsyn jälkeen saada taksi pysähtymään. Taisi olla puolikuuro, kun "you can stop now" kaikui kuuroille korville. Mielellään olisi meitä mukavia matkalaisia vielä kyydissään pitänyt. Ihanan illan kruunasi loistoruoka intialaisessa Ganesh-ravintolassa. Ensimmäinen ravintola, jossa kysyttiin haluatteko laskun erikseen. Muuten täällä on aivan turha selittää, että lasku pitäisi puolittaa. Kaikki vaan samaan ja sitten itse laskeskellaan, niin säästyy hermo kaikilta.

Yhdet GT:t otettiin vielä ennen "kotiin" lähtöä. Baarissa ei ollut muita asiakkaita, mutta istuttiin sinne silti, koska ei kai kukaan voi GT:tä pilata. Eikä voinutkaan! Tosin taidettiin gini käydä ostamassa muutaman korttelin päästä, kun sen verran kesti. Ei kyllä haitannut yhtään, koska tein odotellessa mielenkiintoisen vessamatkan, jolloin näin omistajaperheen makuuhuoneen, lempi tv-ohjelmat, pyykit ja pesukoneet. Ja tietenkin sen vessan. Yhteistähän kaikki lopulta on. Neljä GT:tä maksoi 8€, joten ei auta valittaa. Joku ehkä ajattelee, että aina näitä viinapäivityksiä, mutta tiedoksi huolestuneille, että kukaan meistä ei syö malariakuuria, joten jotenkin sitä tautia on pakko ehkäistä.

Hyvä lisää hyvää

Täällä aamut alkaa aikaisin. Naapuritontilla on kalatori, jossa alkaa kuhinaa kuudelta. Samaan aikaan naapurin rouva alkaa huutamaan tuoreimpia kuulumisiaan kännykkäänsä terassilla ja pikkuinen vaatii aamupalaansa herättyään. Tää on siis todellakin mun maa! Ja melkein Petrinkin. Nyt oltiin polkupyörien selässä jo kahdeksan jälkeen.

Tällä kertaa pyöräiltiikin vähän pidempi lenkki, taisi tulla parikymmentä kilometriä mukavilla vaihteettomilla mummopyörillä. Jarrujakin oli tällä kertaa molemmilla sekä etu- että takapyöriin. Kartasta katsottiin lenkki paikallisasutuksen ja riisipetojen läpi vanhaan kaupunkiin, jossa pidettin juomatauko. Tällä kertaa oli ravintolassa sähkötkin ja Petri sai banaanilassinsa. Vanhan kaupungin pit stopin jälkeen kierreltiin vielä summamutikassa muutamalla saarella.

Puolen päivän aikaan tultiin hotellille ja hetkeksi altaalle. Ihan kuin uima-allas olisi jotenkin kasvanut kokoa eikä ollut enää ihan postimerkki vaikka pieni onkin. Päättelin sen johtuvan siitä, että keskityn positiiviseen. Etenkin lomalla. Voisi tästäkin hotellista sanoa, että parhaat päivänsä nähnyt, terassin laatat irtosi kun hiukan kolautin rantasandaalilla, hiekkaa kulkeutuu huoneeseen kilotolkulla kengissä kun nurmikko on huonossa kunnossa ja koko hotellilla on yhteensä 10 aurinkotuolia, altaasta tai rannasta nyt puhumattakaan. Mutta ne on kuitenkin pikkujuttuja, jotka hetken päästä ovat vain hauskoja sattumuksia. Täällä on niin paljon enemmän kaikkea ihanaa päällimmäisenä upea omalta terassilta avautuva jokimaisema, ohi lipuvat kalastusveneet, vanha kaupunki, pyöräily, ihanaa ruokaa ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Ja aurinko. Tosin kohta ennusteen mukaan jo sade, mutta ei nyt senkään anneta masentaa.

Lounaalle pyöräiltiin Tripadvisorin kehumaan Nhu Bau ravintolaan. Hotellin pyöränvuokraaja kyllästyy meihin varmaan ihan justiinsa, kun jo toistamiseen taidettiin herätää se siestalta. Mereneläviä syötiin taas kerran, koska ne on täällä ihan huippuhyviä. Hintaa tuli parin oluen kera alle 10€. Ravintolan tarjoilijalla oli eri maalaisten ruokailijoiden piirtämä Euroopan kartta, johon sain kunnian lisätä Suomen. Puolan yläpuolella oli vielä tilaa. Tarjoilija ihmetteli ääneen miten jossain maassa voi olla vaan 5 miljoona asukasta. Samoin ihmetteli sitä, että miten kukaan vapaaehtoisesti pyöräilee, kun mopo on niin kätevä.

Illansuussa oli tuttuun tapaan treffit Annikan ja Kimmon kanssa. Otettiin perinne-GT:t kotikylällä ja lähdettiin TA:n suosittelemaan Riverside Garden ravintolaan. Kartan merkki ei osunut aivan kohdalleen, koska kävelymatkaa tuli pari kilometriä puolen kilometrin sijaan. Ruoka oli hyvää, mutta palvelu ihan extra hidasta. Mun ruokani (paistettuja nuudeleita ravuilla) tuli vasta, kun kaikki muut olivat syöneet. Mikähän siinä kesti? Kuvassa Annikan ja Kimmon annos, NAM!

Petri päätti, että lähtee sunnuntaina AM:n retkelle Hueen, keisarilliseen kaupunkiin. Itse aion passata tuon mm. 2 x 4 tunnin bussissa istumisen vuoksi. Oon niin iso tyttö, että varmaan pärjään. Oikeesti täällä on tosi turvallisen oloista. Voisin hyvin kuvitella reissaavani täällä yksinkin reppu selässä.

Nyt kello on täällä vähän yli kymmenen ja ihmettelemme hotellihuoneen rauhaa. Missä kaikki on? Lähtikö kaikki naapurit kerralla koteihinsa? Missä laps? Missä kuorsaaja? Täällä on melkein kuin huopahattutehtaaassa. Ei kohden koskaan.

Kohta ylikunnossa

Aamulla olin hereillä kukon laulun aikaan ja Petrikin joutui nousemaan aamupalalle jo ennen kahdeksaa. Ihanaa kun oli taas munamies aamupalalla "two omelets with everything" ja päivä lähti hyvin käyntiin.

Ei kun hotellin pyörät taas alle ja vanhaan kaupunkiin. Täällä turisteilla tuntuu lähes kaikilla olevan alla polkupyörä. Paikallisilla vanhemmilla ihmisillä on mopot ja nuoremmilla apumoottorilla varustetut polkupyörät. Petrin uusin bisnesidea on tuoda niitä kontillinen Suomeen. Alustavia varauksia voi tehdä tänne blogiin. Pyöräily on muutenkin mukavaa, kun tiet on päällystettyjä ja tasaisia. Pärjää huonommallakin kunnolla. Tätä menoa olen jo ylikunnossa ennen kuin loma loppuu.

Hoi Anin vanha kaupunki oli yhtä ihana kuin mitä ensivaikutelma. Vähän liikaa kauppoja omaan makuuni, mutta vanhoja taloja, upeita värejä, menneen maailman tuntua... Jätettiin pyörät vähän sivummalle ja käveltiin katuja ristiin rastiin. Ostettiin turistilippu, millä pääsee viiteen vanhan kaupungin historialliseen kohteeseen. Kolmessa käytiin. Yksi oli hieno vanha asunto, paremmat kuvat jäi kameraan. Löydettiin reissun halvin olut 14000 dong eli alle 60 senttiä. Petri olisi tilannut mieluummin banaanilassin, mutta tarjoilija sanoi "Sorry, no" ja näytti pistorasiaa. Ei siis ollut sähköä! Pakko oli ottaa kalja, kun ei tehosekotin toiminut.

Reilu kolme tuntia oltiin reissussa ja palattiin hotellille hetkeksi aurinkoon. Rauhallisen auringonottotuokion keskeytti mies, joka kiipesi palmuun ja alkoi pudotella kuivuneita lehtiä ja kookospähkinöitä. Täytyi siityä muutama metri altaan suuntaan. Allasta (eli sitä postimerkkiä) ei tastattu.

Sen sijaan testattiin hotellia vastapäätä ollut ravintola. Ruoka oli superhyvää, ehkä parasta tällä reissulla, mutta kun lasku tuli, niin maksoi kyllä paljon enemmän kuin listalla. Ensin tarjoilija ei mienannut myöntää asiaa, mutta otin ruokalistan käteeni, kännykän laskimen esiin ja kas kummaa! Kuinka sitä oli vahingossa tullutkin 100 000 dongia liikaa laskuun. Tarjoilija kaivoi kyllä rahan lompakostaan, mutta ei edes pahoitellut! Rikkoi asiakspalvelun tärkeintä perussääntöä. Virheitä tulee kaikille, mutta ärsyttää jos yritetään tarkotuksella viilata linssiin.

Illalla suhautettiin taksilla vanhaan kaupunkiin syömään ja ihmettelemään ihmisvilinää. Vanha kaupunki oli tunnelmallisesti lyhdyillä valaistu ja jokeen olisi saanut lähettää paperikukkasia, joiden sisällä oli kynttilä. Tyydyttiin ihailemaan päältä. Japanilainen silta oli iltavalaistuksessa kaunis ja sekä joella että sillan edustalla kuvattiin hääparia. Häitä nähtiin eilen jo neljät (kauhea älämölö), joten taitaa taivaanmerkit olla nyt hyvässä asennossa. Ruoka ei ollut hääppöistä, kaikilla taisi olla huonointa reissussa. Vähän liian turistinen maku. Paras ruoka oli Petri kaukeittiöstä ostama peruna-banaanikakku tai lätty tai lörtsy. Mutta taksikuski oli söpö ja ajotyylistä päätellen oli suomaista rallikuskin verta. Tai formulakuskin.

Tässä blogia kirjoittaessa huomasin yhtäkkiä, että tänäänhän on Nupun nimipäivä. Laitoin onnittelut varmuuden vuoksi whatsappiin, kun tuntuu tää blogin lukeminen olevan vähän nihkeätä. 5€ palkintokin on vielä lunastamatta.

Kattokaas meidän biitsiä!!!!

Aamulla bussi haki meidät hotellilta 9.20 suuntana Saigonin kotimaan terminaali. Muutaman ylimääräisen kunniakierroksen jälkeen bussi kurvasikin oikeaan terminaaliin ja lento lähti 12.20. Vietnamilaiset osoittautuivat paljon rauhallisemmiksi matkustajiksi kuin esim. intialaiset. Täällä istuttiin penkissä pääsääntöisesti koko matkan ajan ja aina siihen asti, että oltiin pysähdyksissä, toisin kuin Intiassa. Näin äidin sydäntä kuitenkin riipaisi katsoa käytävän toisella puolella ollutta äitiä, joka antoi laskun ajaksi parivuotiaan lapsen tulla syliinsä. Ilman turvavyötä tietenkin. Tiukkapipona sanon, että lapsen paikka koneessa on penkissä turvavöissä kiinni. Koko matkan.. Kyllä ne siinä oppii istumaan vilkkaimmatkin tapaukset, kokemusta on. Ja vielä laskun ajan, huh huh...

Hoi Anissa oltiin kahden aikaan ja bussimatka hotellille kesti reilun puoli tuntia. Hoi Anissa oli vastassa upea aurinkoinen ilma, lämmintä 27. Sää on ollut täällä epävakaista ja viileää, edellistä ryhmää oli vastassa +16 astetta. Lentoasemalla jo vertailtiin sääennustuksia. Mun ennusteeni (Accuweather) voitti, koska siinä satoi vaan yhtenä päivänä.

Hotelli River Beach resort on kivalla paikalla joen varrella. Saatin huone, jossa on terassi hienoilla jokinäkymillä. Saa nähdä onko ötökäitä. Seinät on kuin paperia, kaikki kuuluu: mm. just nyt naapurin pariskunnan maailmanparannus ja jonkun karmee kuorsaus. Vähän kulahtanutta, just passelia.

Mutta Petrille uima-allas on järkytys. Esittelyssä kyllä sanottiin, että "pieni allasalue", mutta allas on kuin postimerkki. Tai Maikin aikanaan nimeämä "barbinpesuallas". Aurinkotuoleja on muutama. No, järkytystä piti parannella ja milläs muulla kuin ruualla. Hyvä ruoka, parempi mieli - päti tähänkin tapaukseen. Hoi Anissa on tarjolla tuoreita mereneläviä eli rapuja ja mustekalaa tuli heti syötyä. Ruuat ja oluet kahdelle n. 10€. Halvemmallakin olisi syönyt, mutta laitettiin elämä risaiseksi :)

Ruuan jälkeen katsastettiin ranta. AM:n opas ei bussissa maininnut rannasta mitään ja toinen opas oli jo kertonut, että "vähän siellä jotain on mutta se on jo korjattu". Justiinsa joo. Meidän hotellin kohdalla ei ole rantaa ollenkaan ja tämä kuva on n. 300m päästä, missä hotellilla on aurinkotuoleja "rannalla". Ranta on siis matkustanut hiekanjyvä kerrallaan jonnekin (???) eikä se kyllä sinä aikana takaisin tule, kun me täällä ollaan. Toiseen suuntaan ranta jo vähän parani ja Aniikan ja Kimmon hotellin kohdalla rantaa jo varmasti onkin. Rannalla kävi myös aikamoinen tuuli, joten saas nähdä paljonko siellä tulee aikaa vietettyä.

Ei me tästä masennuttu vaan otettiin hotellilta ilmaiset polkupyörät ja suunnattiin lenkille. Petri paneli suoraan Hoi Anin vanhaan kaupunkiin, siihen Unescon listallekin päässeeseen. Matkaa oli n. 4 km suuntaansa. Matkalla nähtiin riisipeltoja, paikalliasutusta, ravintoloita, vesipuhveleleita, kalastajia, hotelleja... Ja ihmisä sitä enemmän mitä lähemmäs vanhaa kaupunkia päästiin. Väkeä oli kadulla jo siihen malliin, että heikompaa (siis minua) alkoi pyöräily hirvittää. Pyörässä oli vain yksi käsijarru ETUPYÖRÄÄN, eikä jalkajarruja ollenkaan. Luulin että Petrillä oli samanlainen pyörä, kunnes illalla selvisi että Petrillä oli kyllä sekä etu- että takajarru! Kävimme kaupungin laitamilla ottamassa muutaman kuvan ja suuntaisimme takaisin hotelliin. Jäi todella hyvä ensivaikutelma - sinne heti huomenna uudestaan.

Illalla oli taas tuttuun tapaan treffit A&K kanssa. Tällä kertaa ensin GT:t ja sitten ruuat. Tripadvisorin suositusta noudatettiin ja päädyttiin pikkupaikkaan hotellimme lähelle. Ensimmäisen kerran elämässä söin banaanin kukkaa viipaloituna. Ensimmäisen kerran söin myös koko aterian puikoilla. Ei mennyt hukkaan, kun netistä opettelin puikkojen käyttöä Saigonin hotellissa. Melkein on rakko nimettömässä puikkojen puristamisesta, mutta harjoitus tekee mestarin ja Compeed korjaa vauriot.

Saigonin valot

Aamu alkoi todella runsaalla aamupalalla tällä kertaa New Word hotellin aulakerroksessa. Samalla taas ihmeteltiin intoa viilentää hotellien yleiset tilat niin että t-paita päällä tulee kylmä. Kone puskee kylmää ja isoja lasiovia pidetään auki ulos 30 asteen helteeseen. Onko tässä joku järki? Vähempikin viileys riittäisi meille.

Hyvin viilentyneenä lähdimme siis helteeseen ennen klo 9, suuntana sotamuseo. Kävellen tietenkin, vaikka polkupyörätaksilla olisi perille päässyt intaan "one dollar!!!" Vietnamin sodasta kertovaan museoon pääsymaksu oli 15000 dong eli n. 60 senttiä. Museossa oli valokuvia, aseita, karttoja ym. Jotenkin siellä vasta tajusin, että sota oli kestänyt 17 vuotta. Aivan hirveä aika. Yhdellä osastolla kerrottiin millaista tukea Vietnam oli saanut sodan aikana ja sieltä bongattiin juliste, jossa oli info Tampereella järjestettävästä mielenosoituksesta "USA pois Indokiinasta".

Matkalla museosta hotellille Petri osti katukauppiaalta juotavaa. Ikään kuin kokoospähkinä, mutta mehu ei kyllä

kookokselta maistunut. Hyvää se silti oli. Samalla ihmeteltiin paikallista muotia. Siitä Saigon on hyvä kaupunki, että täällä saa kyllä turistikin kulkea missä vaatteissa vaan. Samoin kuin paikalliset. Vanhempien naisten kansallisasu on pyjama. Vielä sellainen kuviollinen keinokuitupyjama. Lisäksi näkee lyhyitä hameita, pieniä jakkuja, pidempiä tunikoita, sortseja, puolihameita, capreja. Todellakin sitä sun tätä. Todella helpottavaa tällaiselle, jonka kaikki vaatteet on E-liikkeen alennusmyynnistä monen vuoden takaa.

Altaallakin ehdittiin olla hetki auringossa ennen kuin taas muutettiin. Nyt 500m puiston poikki sinne oikeaan hoteliin eli Vien Dongiin. Siellä ovat jo ihan ihmeissään meidän ramppaamisestamme

mutta päästivät kyllä takaisin. Lounaalle mentiin reppureitten kadulle intialaiseen ravintolaan. Voi kun oli hyvää naan-leipää ja paneer butter masalaa.

Petrille ehti tulla jo hätä, että eikö tällä reissulla ehdi yhtään shoppailemaan. Täytyy sanoa, että yhtään ei itseäni haittaisi vaikka ei ehdittäisi. Aloin jo ideoida sellaista "akkaparkkia" ostoskeskuksiin mihin vois jättää  vaimon, joka ei halua shoppailla. Sen verran annoin kuitenkin periksi, että yksi kauppa käytiin ja sieltä löytyi onneksi uusi paita. Shoppailu siis aloitettu.

Illan ohjelmassa oli illallisristeily Saigon-joella. Laivana Vien Dong (eli sama nimi kuin hotellilla), kun Bonsaille oli käynyt se "insident". Laivaan oli otettu väkeä niin paljon kuin mahtui, mutta saatiin ikkunapöytä. Buffet-ruoka oli yllättävän monipuolista ja hyvää. Etekin tikussa grillatut ravut oli herkullisia. Risteilyllä kippistettiin myöhästyneesti Kimmon synttäreille parhaalla paikallisella oluella merkiltään 333, sanotaan baabaabaa. Ihailtiin myös upeasti valoilla koristeltuja pilvenpiirtäjiä ja pappaa, joka soitti jotain ihme soitinta. Siis keppiä, jossa kasvoi bambunversoja ja meni lanka hampaiden väliin, jolla pappa sääteli ääntä. Mähän sanoin, että se on ihme soitin. Lisäksi bändi soitti kaikki klassikot El condor pasasta lähtien, Hotel California vaan puuttui. Ette olis halunnu kuulla, etenkään Nuppu :)

Risteilyn jälkeen otettiin taksi alle ja hiukan pidempää reittiä kierrettin hotellille. Mutta Anikka ja Kimmoa ei niin vaan vedätettykään! Lisäksi kuski ajoi aina liian suurella vaihteella. Ärsyttää, että ihmiset ei osaa ajaa autoa. Etenkään jos se on sen ammatti. Harmitusta poisti viimeisen (tällä erää) Saigonin illan kunniaksi nautitut GT:t. Eikä jäänyt Petrin puhelinkaan tällä kertaa baariin, koska se oli varmuuden vuoksi jätetty jo hotellille. Ei auta ottaa liikaa riskejä. Nyt on tavarat suunnilleen taas kassissa ja aamulla klo 9.20 kohti lentokenttää ja Hoi Ania!

Vähän jännitystä peliin!

Aamulla heräsin hyvissä ajoin, vaikka täytyy sanoa, että 5 tunnin aikaeroon tottuminen on mennyt lähes huomaamatta. Petrillä otti ensimmäisen päivän valvominen vähän voimille, mutta nyt ollaan ihan jo rytmissä. Aamupala syötiin Club loungessa. Rauhallinen ympäristö ja valinnanvaraakin oli, mutta huomenna suunnataan kuitenkin perusjamppojen puolelle, koska munanpaistaja puuttui. Se pittä olla.

Altaalla oltiin jo yhdeksältä ja aamupäivä meni siinä auringossa ja välillä varjossa makaillessa. Viereinen rakennus pimensi tunniksi koko allasalueen. Katolle vaan kaikki altaat jatkossa! Petri ui monta kertaa ja itsekin uskaltauduin sentään kerran uimaan. Kylmää oli. Siis ehkä 23.

Annikan ja Kimmo bongasivat meidät altaalta ja lädettiin lounaalle reppureissareiden alueelle Bui Vien kadun ympäristöön. Mikä se onkin, että hotellilla kaks olutta maksaa 220  000 dong ja paikallisten suosimassa kuppilassa saa samaan rahaan kaljat kolmelle , yhdelle Spriten ja kaikille ruuat. Ja kukaan ei varmaan myy tappiolla... Ihme logiikka. Ruoka oli hyvää, mutta mun annos oli nimeltään "noodles with SHRIMS & squid. Petri annos "pineapple rice with SHRIMP. Muuten hyvä, mutta kummankaan annoksessa ei ollu yhtään katkarapua. Kaikki (eli 2 kpl) oli tullut A&K annokseen :) Laskua tuotaessa valitin tästä tietysti tarjoilijalle (erittäin ystävällisesti, huom), hän sanoi "wait a minute" ja johtaja paikalle! Johtaja pahotteli ja sanoi, että antaa 15% alleunusta ruuasta. Asiasta kannattaa aina reklamoida - asiallisesti.

Ainoa miinus reklamoinnissa oli se, että innostuin alennuksesta (n. 1€) niin, että unohdettiin Petrin silmälasit ruokapaikkaan. Ne kuitenkin onneksi palautettiin kauniin hymyn kera, kun reilun tunnin jälkeen palattiin niitä hakemaan. Poikettiin myös siinä "virallisessa" hotellissa syömässä Fazerin ruokaisaa popcornsuklaata ja jerkkua. Haettiin samalla Petrin hellehattu.

Päiväunet (siis Petri), suhkut ja sen jälkeen taas ilmaisille drinkeille ja hoors döövreille vai mitä ne oli. Syötiin itsemme ihan ähkyyn sushia, kevätkääryleitä, perunalla peitetyjä katkarpuja ym. mitä huoneen hintaan kuului. Lisäksi kuoharia ja punaviiniä. Petrin roomicola oli rommia ja jäitä, colaa piti hakea itse lisää, että pystyi juomaan.

Vaikka mahat oli ihan ratkeamista vailla lähdettiin A&K kanssa vielä syömään. Osuttiin Ben Thanh markkinoille, joiden kyljestä löytyi "muovituolipaikka", jossa jaettiin nuudeliannos. Vihdoin löydettiin myös paikka, mistä sai GT:tä - meidän neljän reissujuomaa. Niitä sitten yhdet kipattiin hyvin alkaneelle reissulle!

Mutta kyllä se hyvyys siitä haihtui, kun tultii huoneeseen ja Petri huomasi, että puhelinta ei missään! Kaikki paikat haettiin ja kävin kysymässä loungestakin - ei mitään. Kehitettiin jo muutama kauhuskenaario, mutta järki voitti ja lähdettiin omia jälkiä takaisin. Ja ette arvaa! GT-paikan tarjoilija oli ottanut puhelimen talteen ja se löytyi siis 100 metrin päästä hotellista. Löytöpalkkioon meni saman verran kuin päivän ruokiin, mutta ei yhtään harmita. Jessus sentään, ehti vähän jo puntti tutista.

Huomenna suunnataan varmaan sotamuseoon. On sitten Vietnamin sota kuitattu, kun ei tunneleihin menty konttaamaan. Ja illalla on Kimmon synttäriristeily. Vastoin ennakkosuunnitelmia AM:n ryhmän kanssa, mutta pääasia että on joku laiva, joka pinnalla pysyy. Jos ei nyt tällä kertaa se Bonsai ollutkaan, niin hauskaa on varmasti luvassa. Ylihuomenna suunnataan jo Hoi Aniin.

Good morning Vietnam!

Eilen käytiin vielä syömässä Barbeque Garden ravintolassa. Pöydät oli ulkona lyhdyin koristellussa puutarhassa ja jokaisen pöydän keskellä oli kaasulla toimiva grilli. Grillissä sai grillata tilaamansa vartaat: lihaa, kalaa, kanaa, rapuja ja kasviksia. Pikkusen räiski rasvaa, muttta maukasta oli. Ihan oltiin mestari-grillaaja tasoa!

Aamulla sitten muutettiin hotellia New World Saigoniin. Saatiin huone jo ennen yhdeksää ja huippupalvelu Club-kerroksessa. 11. kerroksen huoneesta on hyvät näkymät, mutta ei ehditty minuuttiakaan ihaileen kun jo lähdettiin AM:n kaupunkikierrokselle. Bussi täyteen porukkaa ja kohti kiinalaista kaupunginosaa. Kierreltiiin myös presidentin palatsissa, josta kuva, ja lakkatehtaassa. Palatsista tuli mieleen Kuuba, jotain samaa tunnelmaa. Panssarivaunut pihassa ja Petri Parolan kasvattina tunnisti sen heti venäläisvalmisteiseksi. Lakkatehdas oli se pakollinen "näe kuinka kaikki tehdään ja osta sitten kalliilla". Tosin kaikki käsityöläiset pitit ruokkista ja söivät nuudeleita kipoistaan, joten työnäytös jäi näkemättä.

Viimeinen kohde oli Jadekeisarin pagodi. En ihan tarkkaan muista nyt historiaa, mutta jotenkin siihen liittyi joulupukki ja etenkin karpit (pirholaisille tiedoksi). Puluja lenteili sadoittain, joten kauaa ei uskaltanut pihassa seisoskella. Altaassa ui kymmenittäin kilpikonnia, suurimmalla osalla sammalta kilpi täynnä. Ei tainnut vesi altaassa paljon vaihtua. Itse pagodissa tuoksui suitsuke. Tunnelmallista.

Retken jälkeen käytiin nuudelikeitolla Pho 2000 ravintolassa. Tässä pikkupaikassa presidentti Clintonkin oli käynyt aikanaan. Taidettiin istua just Billin pöytään. Ainakin kuva oli just siinä!

Lounaan jälkeen piti mennä hotellin altaalle, kun kerran oli hotellia vaihdettu, että allas saadaan! Ja banaanit!!! Altaalla oli ihan hirveet bileet! Satoja ihmisiä ängettynä pienelle allasalueelle ja kamala musiikki pauhasi niin, että ei ajatuksiaan kuullut. Ei todellakaan mun juttu! Siis päiväunille. En tosin saanut unta eli ei mitään uutta sillä rintamalla.

Oltiin eilen jo ostetu liput Golden Dragon vesinukketeatteriin. Vesinukketeatteri on vanha katoava vietnamilainen perinne. Ei sitä oikein voi sanoilla kuvata. 6 hengen sändi soitti ja tuotti kaikki äänet lavan sivulta. Lavalla oli allas täynnä ruskeeta vettä ja sen keskellä liikkui mitä eriskummallisempia olioita: lohikäärmeitä, ihmisnukkeja, veneitä, lintuja, vesipuhveleita... Mun suosikki oli muna, joka upposi ja josta tuli pieni tipu :) Vähän lämmitti sekin, että AM:n retkeiäiset oli takarivissä ja me paraatipaikoilla 4. rivissä. Nyt kannatti olla omatoiminen. Neljän hengen liput maksoi 680 000 eli 28€. Kannatti.

Teatterin jälkeen poikettiin hotellilla, koska Club-huoneen hintaan kuului ilmaiset drinkit ja pienet naposteltavat klo 17.30-19.30. Ja jos on  maksettu, niin pakkohan sitä. Mä mietinkin pääni puhki mitä ne tervetulokijeessä olleet hors d'oeuvres nyt tarkotti... Musitin että ne on jotain kananmunia (nehän olikin a la Benedict)! Mutta kyllä se selvisi: kevätkääryleitä, rapukakkuja, nuudeleita, brownieseja, juustoja, oliiveja, hedelmiä ym. ym. Eihän sitä olis tarvinnu syömään lähteä enää ollenkaan. Otin lasin kuoharia, kun en kerran lentoasemalla saanut ja juustojen kanssa punkkua. Petrinkin oli pakko ottaa syömisten kanssa olutta, kun tekivät niin vahvan paukun. Voi meitä. Kyllä näkee, että enempi ollaan keskitytty niihin läävähotelleihin.

Käytiin sitten kuitenkin syömässä A&K:n kanssa lähikorttelissa. Kuppilassa kaikki muut oli paikallisia ja hinnat sen mukaiset. Olut (333 - hyvä merkki, tuotta onnea) maksoi 13 000 dong eli 50 senttiä. Kahden henget ruuat ja juomat alle 8€. Ei paha. Hetki vielä ihmeteltiin puistossa sulkkiksen pelaajia. Täällä sulkapallon näköistä palloa potkaistaa jalkapohjalla, näyttää hienolta - ja vaikealta. Ei auta tällä lonkalla kokeilla. Käytiin mös katsastamassa mikä tanssi on vuorossa puiston tanssikorokkeella, tänään oli mukaeltu cha-cha. Petrin tanssijalkaa heti kutkutti.

Huomenna ei aiota tehdä mitään! Jos aamupäivällä maattais altaalla (jos ei satu mitään partyja) ja sitten... En tiedä mitä. Se tässä lomassa niin ihanaa onkin. Ja lämpöä ja aurinkoa riittää, päivällä yli 30, illallakin yli 20. Total relxation :)

Me ja 6 miljoona mopoa

Päästiinhän sitä perille ja ihan aikataulussa. Tunti ennen lähtöä tsekkasin sähköpostin ja Bonsai cruiselta oli tullut viesti, että "we had some insident this morning and all cruises in january-february is cancelled!!!!" Hienoo! Ja se kun oli vielä Kimmon synttärilahja. Rannat häviää ja laivat uppoo (tai en nyt tiedä, että upposko ihan), mitä vielä? Olin ihan varma, että lento on peruttu.

Lentoasemalla osuttiin heti sattumalta samaan turvatarkastusjonoon kun Annika ja Kimmo. Sielunkumppanuus johdatti, sitä halausten määrää <3 Lentoasema olikin remontissa eikä tuttua kuoharipaikkaa ollut enää ollenkaan. Nyyh... Tarjolla oli sushia tai hotdogeja, joten otettiin siis ärrältä kolmioleipä ja cocista. Lento oli Finskin ja kyllä kaikesta saa maksaa erikseen sielläkin, vaikka halpalentoyhtiöitä niin mollataan rahastuksesta. Oli tuollakin peitto ja tyyny 5€ ja kuulokkeet 5€. Näin ainakin siellä "karvalakkipuolella". Vessaan pääsi vielä ilmaiseksi. Korvatulpat oli onneksi omasta takaa, koska tuli todistettua, että reilun vuoden ikäinen lapsi jaksaa itkeä 10,5 tunnin lentoajasta helpostikin sellaiset 8 tuntia. Vähintään. Ja kovaa. Lento oli yölento ja Petri pariin otteeseen sai nukuttuakin, itse torkahtelin muutaman minuutin pätkiä.

Perillä Saigonissa oltiin tätä aikaa 7.30 eli Suomessa kello oli 2.30. Hotellille oli lentokentältä matkaa vajaat 10km ja heti selvisi mitä täällä todellakin on: MOPOJA! Ihmisiä on kuulemma 10 miljoonaa ja mopoja 6 miljoona. Nyt jo tuntuu, että ollaan nähty niistä ainakin miljoona. Kadun ylittäminen on taidetta: ensin tähyillään sopivaa välitä (jota ei tule) ja sitten vaan pokkana yli. Ainakin vielä ollaan hengissä. Lämmintä on päälle 30 eli ihan kiitettävästi. Joka toisella on kankainen hengityssuojain.

Hotellimme Vien Dong on ihan OK. Saatiin huone heti aamulla, huone on siisti ja palvelu on ystävällistä. Jos tässä olis uima-allas, niin olis ihan täydellinen meille. Tässä ollaan nyt vain tämä yö ja huomenna muutataanNew World Saigoniin Annikan ja Kimmon kiusaksi.

Matkaa hotellin välillä ei ole kuin reilu puoli kilometriä, joten ihan kävelymatka siis.

Aamupäivällä käytiin jo ihmettelemässä ympäristöä mm. Bui Vien turistikadulla. Matkatoimistoja, ruokapaikkoja, hotelleja vierivieressä. Aurinkolasi- ja riippukeinukauppiaita sekä vanhempia naisia kantamassa kahta painavaa koria täynnä hedelmiä pitkän kepin varassa. Tästä täytyy saada vielä kuva, mutta vielä tänään onnistui aina joku auto änkeämään väliin. Ruoka vähän parempitasoisessa katukuppilassa oli hyvää. Kuvan ruuat ja pari Saigon olutta kustansi kympin verran. Halvemmallakin olisi saanut. Olut maksoi pienessä muovituolipaikassa 10000 dongia eli n. 40 senttiä. Me maksettiin yli euron.

Ainoa etukäteen AM:lta varaamamme retki oli siirretty huomiselle eli kaupunkikierros. Sinne sitten aamusta suunnataan. Tänään yritetään vielä saada lippuja huomiselle vesinukketeatteriin, etsittiin jo paikka päiväkävelyllä, mutta lipunmyynti piti lounastaukoa. Käydään syömässä tietenkin porukalla vielä illalla. Ja GT:kin on vielä juomatta.

Voi olla, että uni tulee illalla, vaikka kello on täällä 5 tuntia edellä. Takana valvomista nyt jo 28 tuntia lukuunottamatta parin minuutin pilkkimistä koneessa. Petri tässä vieressä vetäisi tunnin tirsat ja on aivan että "rise & shine".

On se taas vaan ihanaa olla reissussa!

Ja Nuppu: Saat 5€ jos oot lukenu näin pitkälle ja kommentoit :) Tarjous voimassa rajoitetun ajan.

Mä oon miljonääri!!!!

Aika on mennyt kuin siivillä ja on enää 3 yötä reissuun. Pientä lomanaluskiirettä havaittavaissa, mutta jaksaahan sitä, kun on reissu luvassa. Sääennusteetkin on pikkuhiljaa parantuneet ja Hoi Aniinkin ennustetaan lämmintä ja aurinkoista. Ihan olis rantakelit luvassa, mutta vaan ranta puuttuu :)

Tässä vähän netistä napattua kuvaa siitä millainen on Aurinkomatkojen kehuma upea, pitkä valkohiekkainen ranta. Rantaa on yritetty säkittää ja paaluttaa, mutta huonoin tuloksin. Toivotaan, että vähän parenpaakin paikkaa sieltä löytyis kun tämä.

Kävin tänään Forexissa vaihtaan sen verran matkakassaa, että alkuun päästään. 53€:lla pääsi jo reilusti miljonääriksi eli 1 100 000 dongia!!! Kännykkään latasin ilman nettiäkin toimivan XE-currency appsin, että vähän osaa miettiä mitä mikäkin maksaa, kun noi luvut on niin huimia. Yli puolet puhelimen appseista on yllättäen reissaamiseen liittyvää: Skyscanner, TripAdvisor, Ryanair, CityMaps2Go, Booking, Airbnb, Agoda ym. ym. ym. Niitä räpeltäessä ei ole ongelmia ajankulumisessa.

Kun ei AM kerran löytänyt tilaa paremmista hotelleistaan, niin investoitiin ja varattiin omalla kustannuksella kaksi yötä Saigonista samasta hotellista kuin Annika & Kimmo eli New World Saigonista. Hotellissa on uima-allas, jota meidän "kotihotellissa" (Vien Dong) ei ole, ja ajateltiin rentoutua siellä parina päivänä ja tietty olla lähempänä ystäviä. Otettiin tarjouksessa ollut Club-huone, joka oli yllättäen halvempi kuin standard-huone, ja johon kuuluu mm. erillinen aamupala 10. kerroksessa ja ilmaiset drinkit aina pari tuntia alkuillasta. Se on sitten pakko olla paikalla juomassa, kun on kerran maksettu :) Muuten vierastan mitään hienostelua niin kotioloissa kuin reissussakin ja koen oloni mukavammaksi niissä "äitin läävähotelleissa" kuten Nuppu osuvasti ilmaisi.

Tavaroita ja vaatteita olen kasannut jo makkarin nurkkaan. Yhdellä kassilla aateltiin taas pärjätä. Vaatteet on hyväksi havaittuja, samoja vuodesta toiseen. Suurin haaste on nyt se, että laivalta ostettu Fazerin popcorn-suklaa uhkaa kutistaa kaikki vaatteet. Tähän ravitsevaan suklaaseen tulee himo, joten en suosittele kenellekään, joka haaveilee tulevansa bikinikuntoon!

Täällä taas! 16 yötä reissuun!

Aloittelen kolmatta matkablogia vähän sekavissa tunnelmissa ja pakkasen paukkuessa melkein -20. Menin sitten tuttuun tapaani lueskelemaan tripadvisorin keskustelufoorumia ja kauhukseni huomasin, että paljon kehuttu rantakohteemme valkoinen hiekkaranta on hävinnyt taivaan tuuliin! Tai pikemminkin meren aaltoihin! Hotelli vastasi kyselyyni, että "there is some problem with Cua Dai beach and you can't swim or walk there". Että semmonen ranta :)

Mutta palataan nyt vähän perusjuttuihin eli siihen minne ollaan menossa ja miksi. Lähdössä siis Petrin kanssa Vietnamiin Aurinkomatkojen Saigon - Hoi An - Saigon reissulle 22. tammikuuta. 4+8+2 yötä eli pari viikkoa yhteensä kaupunkia ja rantaa. Vietnamia mietittiin jo muutama vuosi sitten, mutta nyt ihanien ystäviemme Annikan ja Kimmon innoittamana varattiin paikat samalle AM:n reissulle, tosin eri hotelleihin. "Sieltä otetaan mistä havemmalla saadaan" on edelleen johtotähti ja AM:n paketti (suorat lennot Saigoniin, sisäiset lennot Hoi Aniin, hotellit ja kaikki lentokenttäkuljetukset) tuntui ihan vertailukelpoiselta, joten siihen päädyttiin. Nyt kyllä jo ennen reissua päätin, että on viimeinen valmismatka! Innokkaana valittajana olen jo reklamoinut AM:lle ennen matkaa eli kysynyt mm. miten korvaavat, jos/kun rantaa ei ole. Ei mitään vastausta, vaikka upea hienohiekkainen ranta on mainittu nimenomaan kohteen plussana. Kysyin myös hotellipaketin vaihtoa, mutta ilmoittivat yhdellä lauseella, että hotellissa ei ole tilaa, vaikka siis tilaa on kyllä hotellissa (tarkastin), mutta ei ehkä AM:n kiintiössä. Joustamattomuus ottaa päähän, vaikka kai se näihin valmismatkoihin kuuluu, mutta eniten se, ettei viesteihin vastata.

Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole tehty Saigonin illallisristeilyä lukuunottamatta. Kimmo täytti pyöreitä (oliko se 30???) marraskuussa ja me annettiin synttärilahjaksi illallinen Bonsai-laivalla ajatuksella, että päästää itsekin mukaan. Mennään omin päin eikä AM:n retkellä. Varauksen tein sähköpostilla ja tuovat liput ja keräävät maksun hotellilta, mielenkiintoista... On kyllä kehuttu firma, ihan pitäis parasta mahdollista olla. Ja vesinukketeatteri ajateltiin katsastaa. Muuten mennään fiiliksen mukaan. Ainakaan Vietkongin sissien tunneleihin mua ei saa, vaikka niitä ihan must-kohteena pidetään. Ainoa varsinainen kammo mulla on ja se on ahtaanpaikankammo! Luin, että jenkkituristeja on jäänyt tunneleihin jumiin, vaikka niitä tunneleita on jo isonnettu. Ei kiitos - edes tällaiselle pygmille. Shoppailtavaa kai olisi Saigonissa vaikka mitä, mutta kun ei vaan pysty. Ehkä Petri pystyy... Tosin viilentymässä voisi käydä jossain luxusostoskeskuksessa. Ja muuten ihmetellä suurkaupungin menoa. Ja SYÖDÄ!

Hoi Anissa etsitään sitten varmaan sitä kadonnutta hiekkarantaa! Eroosio on kuulemma sen syönyt, kun on ollut poikkeuksellisen sateista ja tuulista. Vieläkin siellä sataa, mutta onneksi luvattiin  vähän parempaa säätä tammikuun lopulle. Säätä voitte seurata sitten  suoraan blogista, kun omin pikkukätösin onnistuin taas saamaan säätiedot tänne! Itsekin vielä ihmettelen miten se onnistui.... Hoi Anissa on myös Unescon maailmanperintöluetteloon listattu vanha kaupunki, joka kuvien perusteella näyttää just sellaiselta menneen maailman rähjäiseltä loistolta, joka on mun makuuni. Kokkauskurssiakin mietin, jos Petri oppisi uusia reseptejä. Ja Annika haluaa päästä vesipuhvelin kyytiin :)

Pistin taas blogin pystyyn, koska laiskana huomasin, että tästä saa helposti tekstit kopioitua valokuvakirjaan reissun jälkeen. Ja muutama jo ehti kysyäkin tuleeko blogia tällä kertaa eli kiitos jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat lukea tätä. Ajattelin optimistina, että Nuppukin voi tästä sitten katsoa mitä äitille ja isille kuuluu. Mutta sanoi kyllä rehellisesti Intia-blogista puhuttaessa että "en mä koskaan sitä lukenu". Täytyy jotenkin vielä kiristää sitä... Pääasia on kuitenkin, että reissu on jo ihan kohta ja seura on ensiluokkaista <3