Saigonin valot

Aamu alkoi todella runsaalla aamupalalla tällä kertaa New Word hotellin aulakerroksessa. Samalla taas ihmeteltiin intoa viilentää hotellien yleiset tilat niin että t-paita päällä tulee kylmä. Kone puskee kylmää ja isoja lasiovia pidetään auki ulos 30 asteen helteeseen. Onko tässä joku järki? Vähempikin viileys riittäisi meille.

Hyvin viilentyneenä lähdimme siis helteeseen ennen klo 9, suuntana sotamuseo. Kävellen tietenkin, vaikka polkupyörätaksilla olisi perille päässyt intaan "one dollar!!!" Vietnamin sodasta kertovaan museoon pääsymaksu oli 15000 dong eli n. 60 senttiä. Museossa oli valokuvia, aseita, karttoja ym. Jotenkin siellä vasta tajusin, että sota oli kestänyt 17 vuotta. Aivan hirveä aika. Yhdellä osastolla kerrottiin millaista tukea Vietnam oli saanut sodan aikana ja sieltä bongattiin juliste, jossa oli info Tampereella järjestettävästä mielenosoituksesta "USA pois Indokiinasta".

Matkalla museosta hotellille Petri osti katukauppiaalta juotavaa. Ikään kuin kokoospähkinä, mutta mehu ei kyllä

kookokselta maistunut. Hyvää se silti oli. Samalla ihmeteltiin paikallista muotia. Siitä Saigon on hyvä kaupunki, että täällä saa kyllä turistikin kulkea missä vaatteissa vaan. Samoin kuin paikalliset. Vanhempien naisten kansallisasu on pyjama. Vielä sellainen kuviollinen keinokuitupyjama. Lisäksi näkee lyhyitä hameita, pieniä jakkuja, pidempiä tunikoita, sortseja, puolihameita, capreja. Todellakin sitä sun tätä. Todella helpottavaa tällaiselle, jonka kaikki vaatteet on E-liikkeen alennusmyynnistä monen vuoden takaa.

Altaallakin ehdittiin olla hetki auringossa ennen kuin taas muutettiin. Nyt 500m puiston poikki sinne oikeaan hoteliin eli Vien Dongiin. Siellä ovat jo ihan ihmeissään meidän ramppaamisestamme

mutta päästivät kyllä takaisin. Lounaalle mentiin reppureitten kadulle intialaiseen ravintolaan. Voi kun oli hyvää naan-leipää ja paneer butter masalaa.

Petrille ehti tulla jo hätä, että eikö tällä reissulla ehdi yhtään shoppailemaan. Täytyy sanoa, että yhtään ei itseäni haittaisi vaikka ei ehdittäisi. Aloin jo ideoida sellaista "akkaparkkia" ostoskeskuksiin mihin vois jättää  vaimon, joka ei halua shoppailla. Sen verran annoin kuitenkin periksi, että yksi kauppa käytiin ja sieltä löytyi onneksi uusi paita. Shoppailu siis aloitettu.

Illan ohjelmassa oli illallisristeily Saigon-joella. Laivana Vien Dong (eli sama nimi kuin hotellilla), kun Bonsaille oli käynyt se "insident". Laivaan oli otettu väkeä niin paljon kuin mahtui, mutta saatiin ikkunapöytä. Buffet-ruoka oli yllättävän monipuolista ja hyvää. Etekin tikussa grillatut ravut oli herkullisia. Risteilyllä kippistettiin myöhästyneesti Kimmon synttäreille parhaalla paikallisella oluella merkiltään 333, sanotaan baabaabaa. Ihailtiin myös upeasti valoilla koristeltuja pilvenpiirtäjiä ja pappaa, joka soitti jotain ihme soitinta. Siis keppiä, jossa kasvoi bambunversoja ja meni lanka hampaiden väliin, jolla pappa sääteli ääntä. Mähän sanoin, että se on ihme soitin. Lisäksi bändi soitti kaikki klassikot El condor pasasta lähtien, Hotel California vaan puuttui. Ette olis halunnu kuulla, etenkään Nuppu :)

Risteilyn jälkeen otettiin taksi alle ja hiukan pidempää reittiä kierrettin hotellille. Mutta Anikka ja Kimmoa ei niin vaan vedätettykään! Lisäksi kuski ajoi aina liian suurella vaihteella. Ärsyttää, että ihmiset ei osaa ajaa autoa. Etenkään jos se on sen ammatti. Harmitusta poisti viimeisen (tällä erää) Saigonin illan kunniaksi nautitut GT:t. Eikä jäänyt Petrin puhelinkaan tällä kertaa baariin, koska se oli varmuuden vuoksi jätetty jo hotellille. Ei auta ottaa liikaa riskejä. Nyt on tavarat suunnilleen taas kassissa ja aamulla klo 9.20 kohti lentokenttää ja Hoi Ania!