Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Sääennusteen mukaan tänään satoi. Mutta Pekka Pouta oli onneksi kesäterässä, sillä yhtään pisaraa sadetta ei saatu. Tosin osan päivää oli pilvistä ja välillä tummiakin pilviä kerääntyi taivaalle, mutta koska me otettiin taas polkupyörät, niin suunnattiin sinne missä taivaanranta oli kirkkainta. Löydettiin taas uusia pyöräreittejä ja nähtiin paikallisten arkielämää.

Vanhassa kaupungissa käytiin kahvilla pikku kahvilassa, jossa koin taas mieleenjäävän vessareissun: läpi ravintolan, läpi keittiön, portaat ylös makuuhuoneeseen ja siitä aulaan. Aulassa oli kolmea lajia lattiapäällystettä, hammasharjat kodikkaasti lavuaarin vieressä sekä vessan ovessa nyrkin mentävä aukko. Siistiä oli kuin 5 tähden hotellissa.

Ravintolan eteen tuli vanha mummo myymään jotakin koristaan. Mummon sateenvarjoviritelmä kiinnitti huomioin. Mummo myi jotain kopastaan ja ennen kuin jatkoi maktkaansa, niin mitäpä tapahtui? Alkoi mäkitorppa soimaan ja mummo tempaisi kännykän korvalleen ja puhua papatti hetken aikaa. Sama ilmiö kaikkialla, myös täällä. Aivan kuten nuorten kokoontumisissa. Monta tyyppiä istuu baarin pöydän ääressä, ei puhua pukahda, vaan kaikki räplää puhelimiaan.

Lounaalla käytiin taas kotikadulla ja tilattiin listan ukopuolelta isoja rapuja "in tamarind sauce". Lautaselle mahtui vain 4 rapua. Tarjoilija nimittikin niitä nimellä "mini-lobster". Nuppu: olisit tykänny.

Illaksi oli sovittu Danangin reissu, jonka kohokohta olisi lohikäärme-sillan lohikäärmeen syöksemä tuli ja vesi. Hoi Anin linja-autoasemalla hypättiin paikallisbussiin. Ja  heti yrittivät turistia jymäyttää. Bussissa oli hinnastossa 4 eri hintaa, joista halvin 6000 dong, kallein 17000. Rahastaja sanoi pokkana, että 50000! Selitti vielä, että ne kaikki 4 eri hintaa lasketaan yhteen. Mutta ei meitä niin vaan vedätetä. Olin lukenut varoituksia netistä ja Annika kuullut asiasta oppaalta, joten kylmän viileästi Kimmo totesi, että me mennään sitten ulos bussista. Ja kyllä ääni vahtui kellossa. Rahastaja ja apupoika naureskelivat keskenään ja 17000 (= 0,70€) kelpasikin yhtäkkiä mainiosti.

Täällä siis on yhdessä bussissa todella kolme työntekijää: kuski, rahastaja ja apupoika. Apupoika keikkuu keskiovella (ovet siis pidetään auki koko ajon ajan), näyttää takaatuleville kädellään viittilöimällä mihin pysähdytään, nappaa kyytiin tulevien reput ja kassit ja tuuppaa selästä vauhdilla bussiin. Ja bussissa kuljetetaan ihmisten lisäksi todella aivan mitä vaan: harjateräksestä mausteiden kautta isoihin pahvilaatikoihin. Yksi valtava ammeen kokoinen metallihäkkyrä joudutttiin kyllä jättämään pysäkille, kun ei mahtunut ovista sisään. Väkeä otettiin sisään.... riittävästi. Bussissa meillä oli tosi hauskaa ja taisimme ainoina länsimaisina tuoda hauskuutta myös paikallisille.

Kimmo paikallisoppaana johdatti meidät jäämään Danangissa bussista oikealla pysäkillä lähellä dragon bridgeä. Ensin etsittiin baaria, jota ei meinannut löytyä mistään - pelkkiä kahviloita. Sitten etsitiin ruokapaikkaa, jota ei meinannut löytyä mistään - nyt taas löytyi pelkkiä baareja. Päädyttiin poikkeuksellisesti italo-tarjontaan ruuan suhteen eli pizzaa ja pastaa. Yllättivät positiivisesti. Sen sijaan baarin lattialla vilistänyt torakka yllätti muuten vaan.

Yhdeksän aikaan alkoi sillan lohikäärme syöksemään tulta! Muutamia isoja tulisuihkuja tuli ensin, sitten päälle valtavat määrät vettä. Koko silta ja ympäristö oli upasti valaistu. Koko juttu ei kestänyt kovin montaa hetkeä ja kuvista tuli huonoja. Onneksi väriä oli muissakin silloissa, niin saatiin yksi öinen kuva tähänkin blogiin.

Näytöksen jälkeen napattiin taksi takaisin hotelleille. Koska paikallisbussien kulkemisesta illalla ei ollut tarkkaa tietoa, niin ajateltiin varmistaa, että Petri ehtii aamuksi klo 7.25 retkibussiin. Matkaa oli reilut 30 kilometriä. Kuski oli hyvä, mutta taksi kuin jääkaappi. Mikä ihme villitys tuo ääretön kylmentäminen on?

Ja ollaan muuten saatu uusi lapsiperhe naapuriin. Keuhkot on kunnossa pikkusilla ja volyymit kohdallaan. Myös äidillä. Taisi reissuväsymys purkautua kerralla kaikilta.