keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kohta ylikunnossa


Aamulla olin hereillä kukon laulun aikaan ja Petrikin joutui nousemaan aamupalalle jo ennen kahdeksaa. Ihanaa kun oli taas munamies aamupalalla "two omelets with everything" ja päivä lähti hyvin käyntiin.

Ei kun hotellin pyörät taas alle ja vanhaan kaupunkiin. Täällä turisteilla tuntuu lähes kaikilla olevan alla polkupyörä. Paikallisilla vanhemmilla ihmisillä on mopot ja nuoremmilla apumoottorilla varustetut polkupyörät. Petrin uusin bisnesidea on tuoda niitä kontillinen Suomeen. Alustavia varauksia voi tehdä tänne blogiin. Pyöräily on muutenkin mukavaa, kun tiet on päällystettyjä ja tasaisia. Pärjää huonommallakin kunnolla. Tätä menoa olen jo ylikunnossa ennen kuin loma loppuu.

Hoi Anin vanha kaupunki oli yhtä ihana kuin mitä ensivaikutelma. Vähän liikaa kauppoja omaan makuuni, mutta vanhoja taloja, upeita värejä, menneen maailman tuntua... Jätettiin pyörät vähän sivummalle ja käveltiin katuja ristiin rastiin. Ostettiin turistilippu, millä pääsee viiteen vanhan kaupungin historialliseen kohteeseen. Kolmessa käytiin. Yksi oli hieno vanha asunto, paremmat kuvat jäi kameraan. Löydettiin reissun halvin olut 14000 dong eli alle 60 senttiä. Petri olisi tilannut mieluummin banaanilassin, mutta tarjoilija sanoi "Sorry, no" ja näytti pistorasiaa. Ei siis ollut sähköä! Pakko oli ottaa kalja, kun ei tehosekotin toiminut.
Reilu kolme tuntia oltiin reissussa ja palattiin hotellille hetkeksi aurinkoon. Rauhallisen auringonottotuokion keskeytti mies, joka kiipesi palmuun ja alkoi pudotella kuivuneita lehtiä ja kookospähkinöitä. Täytyi siityä muutama metri altaan suuntaan. Allasta (eli sitä postimerkkiä) ei tastattu.

Sen sijaan testattiin hotellia vastapäätä ollut ravintola. Ruoka oli superhyvää, ehkä parasta tällä reissulla, mutta kun lasku tuli, niin maksoi kyllä paljon enemmän kuin listalla. Ensin tarjoilija ei mienannut myöntää asiaa, mutta otin ruokalistan käteeni, kännykän laskimen esiin ja kas kummaa! Kuinka sitä oli vahingossa tullutkin 100 000 dongia liikaa laskuun. Tarjoilija kaivoi kyllä rahan lompakostaan, mutta ei edes pahoitellut! Rikkoi asiakspalvelun tärkeintä perussääntöä. Virheitä tulee kaikille, mutta ärsyttää jos yritetään tarkotuksella viilata linssiin.
Illalla suhautettiin taksilla vanhaan kaupunkiin syömään ja ihmettelemään ihmisvilinää. Vanha kaupunki oli tunnelmallisesti lyhdyillä valaistu ja jokeen olisi saanut lähettää paperikukkasia, joiden sisällä oli kynttilä. Tyydyttiin ihailemaan päältä. Japanilainen silta oli iltavalaistuksessa kaunis ja sekä joella että sillan edustalla kuvattiin hääparia. Häitä nähtiin eilen jo neljät (kauhea älämölö), joten taitaa taivaanmerkit olla nyt hyvässä asennossa. Ruoka ei ollut hääppöistä, kaikilla taisi olla huonointa reissussa. Vähän liian turistinen maku. Paras ruoka oli Petri kaukeittiöstä ostama peruna-banaanikakku tai lätty tai lörtsy. Mutta taksikuski oli söpö ja ajotyylistä päätellen oli suomaista rallikuskin verta. Tai formulakuskin.

Tässä blogia kirjoittaessa huomasin yhtäkkiä, että tänäänhän on Nupun nimipäivä. Laitoin onnittelut varmuuden vuoksi whatsappiin, kun tuntuu tää blogin lukeminen olevan vähän nihkeätä. 5€ palkintokin on vielä lunastamatta.

2 kommenttia:

  1. Hienilta näyttää kuvat!
    Me mennään huomenna viikoks sinne Kihniön Pyhäniemeen mökille. Pakkasta ei juurikaan ole, mutta lunta ihan sopivasti.

    VastaaPoista