Takaisin lähtöruutuun

Koko Hoi An itki, kun me jouduttiin lähtemään. Vettä tuli aamulla taivaan täydeltä. Läämmintä oli kyllä reilusti yli 20, kunnes päästiin bussiin joka vei meidät lentoasemalle. Vietnamin busseissa on ilmastoinnissa vain kaksi asentoa ON ja OFF. Ja se on todellakin ON!!! Voi olla prempi kuin se OFF, mutta ei voi tietää koska pakastimessa on matkustettu joka kerta.

Lentoasemalla tankattiin ensimmäisen kerran länsimaista mössöä eli Burgen Kingin Whopper-ateria. Lisäpekoni maksoi saman verran kuin olut katukuppilassa. Lentoasemalla on lentoasemahinnat. Kone lähti ajallaan ja pysyi kasassa, vaikka kattopaneeleita oli lupaavasti teippailu paikoilleen.

Bussimatkalla jouduttiin samaan bussiin maailman rasittavaimman suomalaismiehen kanssa. Tällä reissulla on mies, joka puhuu taukoamatta. Siis todellakin taukoamatta. Sekä sisään- että uloshengityksen aikana ja siinä välissä. Ajatus voi katketa, mutta juttu ei. Erityisesti mies on kiinnostunut vanhasta suomalaisesta iskelmämusiikista (Kuka lauloi? Kuka teki?) sekä mahdollisesta hierontapaikkatarjonnasta. Kun mies jäi bussista, niin koko muu väki puhkesi aplodeihin :) Jos tämä keski-ikäinen mies on jonkun tämän blogin lukijan tuttu, niin voitte vinkata että vähän vähempikin riittäisi.

Saigonissa saatiin Vien Dong hotellissa sama huone kuin viimeksi. Hyvä niin, koska huone on sisäpihalle (=valokuiluun), mutta minkä näköalassa häviää sen nukkumisrauhassa voittaa. Kadun puolen huoneet ovat kuulemma tosi meluisia läpi yön, kun tuhat mopoa pörrää ikkunan alla.

Illalla etsittiin ruokapaikkaa taas TA:n vinkkien avulla. Olin bongannut ravintola Vy Da Quanin, joka sijaitsi osoitteessa 62 Ly Tu Trong. Tää on kyllä mielenkiintoinen kieli... Löydettiin paikka, mutta ensimmäinen reaktio oli, että ei se tämä voi olla. Vilkkaassa kadunkulmassa, jatkuvan liikennevirran ja tööttäilyn keskellä, skottereiden keskellä matalia puupöytiä ja niiden ympärillä vaaleansinisiä minikokoisia muovituoleja. Täynnä paikallisia, ei yhtään turistia. Pöydän puhtauskin oli vähän niin ja näin.

No, jäätiin sitten kumminkin ja tilattiin tarjoilijan suosituksesta isoja grillattuja katkarapuja yhteensä kokonainen kilo. Ja siitä se hyörinä alkoi! Rapujen saavuttua tarjoilija näytti miten niitä perataan ja innostui perkaamaan Kimmon rapuja niin, että hyvä kun itse ehti väliin ollenkaan. Lisäksi lautasia tyhjennettiin perkeistä, tuotiin käsienpesuvettä vadillinen ja lähes syötettiin rapujen kanssa tarjottuja lehtiä. Arvoitukseksi jäi mitä tuo pienen limoviikunanlehden näköinen kasvi oli. Näytti olevan samaa lehtivihreää kuin käsienpesuvedessä... Kierrätystä?

Kun kaikki ravut oli syöty ja tuli laskun aika, niin lasku ravuista ja kuudesta oluesta oli 720 000 dong eli n. 30€, 15€ per pariskunta. Annettiiin reilut tipit ja tarjoilija ei meinannut edes uskaltaa koskea rahoihin, vaan nauraa kihersi ympärillämme. Kun tarjoilija vihdoin suostui ottamaan rahat, iloitsi koko ravitola, tarjoilijat halaisivat toisiaan ja hymyilivät meille kilpaa Hangon keksin kanssa. Tuli tunne, että söimme kalleimman annoksen mikä siinä paikassa oli vielä myyty. Hyvä mieli tuli kaikille. Kulmakuppilassa vielä yhdet ja sitten nukkumaan. Huomenna on viimeinen päivä täällä Saigonissa, perjantaina kun bussi hakee jo 5.45.