Täytyy todella toivoa, että löytävät jonkun ratkaisun tähän. Onhan täällä onneksi paljon nähtävää ja koettavaa ilman rantaakin, mutta ainakin nuo säkit, metallitolpat ja kaivinkoneet pitäisi saada rannalta pois. Vaikka ei sitten mitään rantaa olisikaan. Turismin kannalta huono juttu. Rannalta kaikkoavat hotellit ja elämä keskittyy siten pikkuhiljaa vanhaan kaupunkiin, joka sekään ei määräänsä enempää porukkaa vedä.
Aurinkokin ilmestyi uhmaamaan sääennustuksia ja pääsin aloittelemaan matkapokkariani Delhin kauneimmat kädet. Just tollasta keski-ikäisiin vetoavaa materiaalia totesi Nuppu, kun ostin kirjan kauppareissulla. Tykkään!
Olin tehnyt lounastreffit vanhaan kaupunkiin eli pyörä alle vaan ja menoksi. Lukkoa piti räpeltää mennen tullen minuttitolkulla ihan ite, kun "James" ei ollut paikalla. Kierreltiin hetken vanhaa kaupunkia Annikan ja Kimmon kanssa ja poikettiin syömään rannan ruokapaikkaan. Rapu-kasvis-pähkinä hässäkkä oli maistuvaa, samoin hotellihuoneessa nautittu lähes viimeinen pala popcorn-suklaata. Itsehillintä ei selitä sitä, että suklaata on vieläkin. Suurin syy on se, että unohdin sen olemassaolon. Petri oli piilottanut jääkaappiin! Miinuspuolena se, että hampaasta lohkesi lähes puolet. Toivotaan, että selviän kotimaahan ilman hammaslääkärissä käyntiä.
Syömässä käytiin kotikadun kuppilassa, joka oli tupaten täynnä. Lisää pöytiä laitettiin ulos jalkakäytävälle. Muissa kahdessa lähiravintolassa ei ollut kuin henkilökunta katsomassa telkkaria ja yksi paikka (se jossa ukko yritti huijata meitä laskussa) oli ihan pimeänä. Meniköhön jo koko putiikki nurin.... Joskus säälittää miten pienestä voi olla kiinni se, että ihan hyväkin ruokapaikka ei syystä tai toisesta saa sitä ensimmäistä asiakasta ja sitten muutkin jo kiertävät sen kaukaa. Samoin säälittää vähän tuo naapurihuoneen äiti. Muksut ovat ottaneet muutamat itku-potku-raivarit päivän kuluessa. Melkein tekisi mieli mennä apuun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti